Meidän tehtaassa Mittametallin hallissa työskentelee noin 50 henkilöä. Haastattelimme heistä kymmentä eri osastoilla. Juttukokonaisus on julkaistu Mittari-lehdessä vuonna 2022. KASVU. Se on sana, joka satunnaisella vierailijalla tulee mieleen Mittametallin tehtaalla. Tekijöitä on enemmän kuin viime vierailulla, valmiita tuotteita on enemmän ja monet niistä ovat kookkaampia ja teknisesti monimutkaisempia. Toiminta näyttää sujuvalta, hyvin organisoidulta. Ja vielä,
Historia, visio, toteutus, kasvu Mittametalli perustettiin kymmenen vuotta sitten, mutta yrittäjän geenit saanut Jari Kolehmainen aloitti työt metalliteollisuudessa jo 1970-luvulla. Ja ihan ensimmäiset metallityönsä hän teki pikkupoikana. Juttu on julkaistu Mittari-lehdessä vuonna 2022. Mittametalli Oy perustettiin vuonna 2012, mutta yrityksen DNA:ta voidaan jäljittää vuosikymmeniä taaksepäin. Itse asiassa suunnilleen perustajansa syntymään. Vuonna 1935 Jari Kolehmaisen isä
Otetaan mallia Kulta-Leijonista yritystoimintaan. Suomi ei olisi voittanut jääkiekon olympiakultaa ellei maajoukkueemme olisi omaksunut tiimityöskentelyn merkitystä niin täydellisesti. Yritystoiminnalla on edelleen paljon opittavaa kiekkoväen pelikirjasta, sillä kaikki haluamme voittaa – jos ei nyt olympialaisia, niin ainakin tarjouskilpailut. Ja ihan sama asia koskee Suomi Oy:tä. Meidän on tehtävä tiiminä töitä ja pyrittävä pitämään työt Suomessa jos
Se on sitten huomiseen. Aamuisen kahvikupin äärellä kurkkaan Messenger-ryhmästä kuinka yö on putkilaserilla mennyt, ei viestejä, joten homma on rullannut. Työnnän Itä-Häme-lehden vielä syrjään ja menen muistoissani tehtaalle ensimmäisenä työpäivänäni, nestauskoppiin, siellä oli ainakin Jenni ja Artem. Oliko työnjohdon paikka silloin siellä, sitä en enää muista. Jonain viikonloppuna järjesteltiin ja maalattiin Jennin kanssa meille omat
Tunnen ylpeyttä kun näen mitä olemme tehneet. Tehtaan lastausoven edessä seisoo täysperävaunullinen rekka lastattuna ja lähdössä asiakkaan luo. Aurinko paistaa ja maalatut tuotteet näkyvät pakkauskalvojen läpi. Tunnen ylpeyttä kun ajattelen, että me olemme nuo tehneet. Muistan hyvin asiakkaan kanssa käymämme ensimmäisen palaverin, jossa meiltä oli paikalla myynnin ja suunnittelun edustajat. Vielä ei ollut konkretiaa –
Yhteistyö voimi alusta lähtien Mittametallin asiakas Lojer Oy on toimialoillaan Pohjoismaiden suurin ja vie tuotteita yli sataan maahan Juttu on julkaistu Mittari-lehdessä vuonna 2022. Mittametalli toimii alihankkijana Lojer Oy:lle, joka on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja alan merkittävin kotimainen työllistäjä. Lisäksi Lojer on Pohjoismaiden suurin fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjä. ”Yhteistyö Lojerin kanssa lähti
Yksi meistä: Johanna Hakala Yksi meistä on Mittarin vakiopalsta, jossa haastatellaan Mittametallin henkilökuntaa. Vuonna 2021 haastattelussa oli vuorovastaava Johanna Hakala Juttu on julkaistu Mittari-lehdessä vuonna 2021. TYÖURA: Olen aiemmin toiminut liike-elämän palveluksessa. Otan mielelläni työssäni vastuuta, ja molemmissa edellisissä työpaikoissa minut siirrettiinkin esimiestehtäviin. En kuitenkaan pidä paperin pyörittelystä. Siksi nykyinen työni onkin ihan parasta. TYÖ:
5 000 sänkyä Piikkio Works Oy:lle Mittametalli valmisti yli 5 000 sänkyä asiakkaalleen Piikkio Works Oy:lle. Sängyt asennettiin valtameriristeilijän hytteihin ja ne ovat jo tehneet lukemattomia merimatkoja. Juttu julkaistu Mittari-lehdessä vuonna 2021. ”Yhteistyö on ollut todella joustavaa ja olemme hienosti löytäneet ratkaisut kaikkiin mahdollisiin asioihin tässä hankkeessa. Ja ihan kohta tämä iso projekti on maalissa”,
Klassikon lento jatkuu Heinola voitti Aasian 6–0 kun Sähköpyöräkeskus etsi valmistajaa klassikkobrändinsä Terässiiven rungoille Juttu on julkaistu Mittari-lehdessä vuonna 2021. Mittametallin yksi uusista aluevaltauksista on sähköpolkupyörien runkojen valmistaminen. Heinolassa valmistetaan legendaarisen Terässiipi-pyörän rungot – luonnollisesti teräksestä. Asiakkaana on helsinkiläinen Sähköpyöräkeskus, jonka yhtenä valttina on tarjota kuluttajille laatupyörä edullisella kuukausimaksulla. ”Mittametalli-yhteistyömme alkoi, kun halusimme löytää suomalaisen
Luottamus tuo parempaa tulosta Myös Hermann’s Finland Oy uskoo yhteistyön voimaan Juttu on julkaistu Mittari-lehdessä vuonna 2021. ”Syvempi yhteistyö.” Se on termi, jota Mittametallin myyntijohtaja Tomi Hiltunen ja Hermann’s Finland Oy:n tehdaspäällikkö Kalle Karjalainen korostavat kertoessaan yritystensä välisestä uudenlaisesta yhteistyöstä. ”Kysymys on siitä, että me pyrimme muuttamaan bisnesmaailmaa pala kerrallaan”, muotoilee Kalle Karjalainen. Ja Tomi